Milla saa päiviinsä enemmän jännitystä kuin olisi edes osannut toivoa, kun hän eräänä päivänä löytää pikkuruisen paperilapun. Se on kutsu tontulta pihapuun juurelle. Tonttu Tonttunen kertoo ihastuttavia tarinoita eläimistä ja eräästä erityisen hassusta, hyväsydämisestä piikittömästä pikku siilistä. Lopulta Milla saa kysyä Tontulta tontuista ja vähän muistakin asioista. Milla saa elämäänsä viimein myös hyvän ystävän, Lismun.

Die Herstellerinformationen sind derzeit nicht verfügbar.
Autorenporträt
Esiintyvä taiteilija, ohjaaja, koreografi, videotaiteilija, laulaja, säveltäjä, sanoittaja ja tuottaja. Olen kirjoittanut jo ennekuin osasin itse kirjoittaa. Pyysin mummia, äitiä, veljeä tai isää kirjoittamaan sanelustani. Rakastan siis ilmaista itseäni myös kirjallisin keinoin, ja se on ollut tärkeä väline elämässäni kipeiden ja vaikeiden asioiden läpikäymisessä. Tämä tarina syntyi 2019 vuoden lopulla. Elin tuolloin hyvin haasteellista aikaa ja tämän tarinan kirjoittaminen auttoi minua selviytymään. Se auttoi minua varmasti myös kohtaamaan, silloin vielä tulevat, koko ihmiskuntaa koskevat vaikeat ajat. Nyt on viimein tullut aika antaa myös muiden lukea tämä tarina. Toivon sen tuovan paljon iloa ja lohtua, sekä niitä hyvin tärkeitä yhdessäolon hetkiä, ja keskusteluja lasten ja aikuisten kesken. Tämä on ensimmäinen kirjajulkaisuni. Kuvitus: Henna Hartikainen ja Heini Saari.
Es gelten unsere Allgemeinen Geschäftsbedingungen: www.buecher.de/agb
Impressum
www.buecher.de ist ein Internetauftritt der buecher.de internetstores GmbH
Geschäftsführung: Monica Sawhney | Roland Kölbl | Günter Hilger
Sitz der Gesellschaft: Batheyer Straße 115 - 117, 58099 Hagen
Postanschrift: Bürgermeister-Wegele-Str. 12, 86167 Augsburg
Amtsgericht Hagen HRB 13257
Steuernummer: 321/5800/1497
USt-IdNr: DE450055826